Maton koko ja muoto tilan mukaan

Mattojen standardikoot ovat pysyneet muuttumattomina vuosikymmenien ajan. Asuntorakentamisessa sen sijaan on tapahtunut radikaaleja muutoksia vuosien varrella. Nykyasunnot ovat pääsääntöisesti aiempaa selvästi suurempia ja pienet yksittäiset huoneet ovat vaihtuneet laajempiin oleskelutiloihin. Sisustamisessa tämä kehitys luo uusia vaatimuksia myös maton koolle. Vakikokoinen matto ei välttämättä enää istu jokaiseen kotiin vaan tarvitaan suurempia, oman kodin mitoilla valmistettuja mattoja.

Ruokailutilassa matto on hyvä mitoittaa siten, että ruokapöydän ympärille jää joka puolelle tuolivaraa noin 60 cm. Näin tuolin jalat pysyvät matolla eivätkä kolise lattiaan silloinkaan, kun pöydässä istutaan.

Olohuoneessa matto kannattaa sijoittaa siten, että maton reuna menee vähintään 10 cm sohvan etujalkojen alle. Oleskelutilaan voi valita myös niin suuren maton, että sohvaryhmä mahtuu kokonaan maton päälle. Näin matto yhdistää sohvaryhmän kauniisti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Käytävämaton on hyvä olla riittävän leveä, koska kapea matto saa pitkän käytävän näyttämään entistäkin pitemmältä. Erityisen pitkää käytävää saa ”lyhennettyä” kahdella erillisellä matolla.

Matot ovat pääsääntöisesti joko suorakaiteen muotoisia tai pyöreitä, mutta aina perinteinen muotokaan ei sovi tilaan. Etenkin eteis-ja aulatiloissa saattaa olla kulmia ja ulokkeita, jotka asettavat matolle omat vaatimuksensa. Tällöin matto on mahdollista räätälöidä haluttuun muotoon tilan tarpeet huomioiden.

”Meidän eteisen matto oli lasten pukeutumisoperaation jälkeen aina rutussa, siitä valui hiekka läpikaakelilattialle ja sen päällä ei ollut kiva istua. Maton imurointi oli ärsyttävää, koska imurin liian tehokas imu saattoi venyttää muovimateriaalin niin, että maton päät venyivät vinoon.

Uuden eteisen maton etsintä oli pitkä, mutta mieleen jäi taas Oulun Iskun sisustusneuvojan kommentti siitä, että he käyttävät useiden asiakkaidensa, muun muassa mökkivuokrauskohteissa, eteismattona VM Carpetin Elsa-mattoa. Siis samaa mattoa, joka meillä on olohuoneessa. Olin alkuun skeptinen ehdotuksen suhteen, että meille tulisi lasten kurakenkien liattavaksi villa-paperinarumatto.

Maton hankintaa ajatellen, meidän eteinen on haastava. Ulko-ovelta lähtee syvennys pieneen erilliseen kuraeteiseen. Tavallisen käytävämaton kanssa vaalea kaakeli oli aina kurassa ja hiekassa, kun ulko-ovelta käveli pikkueteiseen. VM Carpetin matto eteiseen alkoi kiinnostaa, kun kuulin, että he voivat tehdä muotomaton eteisen mallin mukaan. Muotomatto suojaisi myös pikkueteiseen menevää lattiapätkää. Mutta eteen tuli ongelma käytävän varrella olevasta wc:n ovesta, joka vaatii ohuehkon maton, jottei ovenalareuna ota mattoon kiinni.

Annoin Elsa-matolle mahdollisuuden ja testasin sitä eteiseemme. Beige sävy oli täydellinen vaalean kaakelin kanssa ja Elsa-maton ohut kanttaus mahtui wc:n oven alle ilman minkäänlaista hankausta. L-muotoinen villa-paperinarumatto pistettiin tilaukseen ja tämän sateisen ja loskaisen marras-joulukuun ajan en voisi olla tyytyväisempi mattoon eteiskäytössä. Likaahylkivä pinta, helppo imuroida ja hiekat ei läpäise mattoa. Mutta kaikkein parhainta on villan lämpö ja pehmeys. Matolla nimittäin tulee istuttua melko paljon pukemisrumbaa hoitaessa ja maton materiaali tuo luksusta niinkin arkiseen asiaan kuin lasten pukeminen eteisen matolla.”

-@tuikkki

Lasitettu terassi – kesän suosikkipaikka varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn

Kesäterassi on monelle olohuoneen jatke ja lasituksella sekä lämmittimillä terassikautta voi jatkaa varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Lasitetulla terassilla tai parvekkeella eivät viileät kevätillat tai syysmyrskyt haittaa ja illan hämärtyessä kauniisti sisustettu ja valaistu terassi muuntuu tunnelmalliseksi keitaaksi, josta ei millään malttaisi lähteä pois. Lasien läpi on mukava ihastella auringonlaskua tai hämärtyvän kaupungin valoja.

Matto tuo lisämukavuutta ja tunnelmaa myös terassille. Mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin istahtaa nauttimaan aamukahvia terassille miellyttävä matto varpaiden alla. Lämmin parvekematto myös osaltaan pidentää terssin käyttöaikaa.

Mikäli terassi on täysin suojassa sateelta, siellä voidaan periaatteessa käyttää samoja mattoja kuin sisätiloissa. Lasitetulle terassille soveltuvat keinokuitu-ja villamatot, jotka eivät elä ilman kosteuden vaihteluista. Myös sisalia voi käyttää, mutta sisalin kohdalla on hyvä huomata, että jos tilaan pääsee jostakin vettä, voi sisal kasvikuituna kutistua. Terassilla valo voi olla kovin armoton kaikille tekstiileille ja tämä näkyy selvemmin juuri tummissa matoissa. Terassimattoa valittaessa onkin hyvä kiinnittää huomiota materiaalin valonkestoon.

Lasitetusta terassista loihdit monikäyttöisen ja viihtyisän lisähuoneen!